![]()
| |
| Druskininkai on Liettuan johtava kylpyläkaupunki. Se on myös maan eteläisin kaupunki ja kylpyläkaupungeista suurin ja modernein. Nimi Druskininkai tulee sanasta druska eli suola ja druskininkas tarkoittaa suolamiestä. Kaupungissa on yhdeksän terveyshoitolaa, joissa hoitoihin käytetään mineraalivettä ja hoitavaa mutaa. |
Druskininkain palvelutaso paranee koko ajan. Uusi virkistyspuisto ja hotelleja on rakenteilla ja uusi urheilukeskus on jo käytössä. Kaupungissa on myös mahdollisuus harrastaa monenlaista ulkoliikuntaa, esimerkiksi uintia, kalastusta ja pyöräilyä.
|
|
| Kylpylähoitojen ja urheilun lisäksi kaupungissa voi tehdä myös paljon muuta. Druskininkaissa on useita museoita ja gallerioita, joista tunnetuin on kaupungin ulkopuolella sijaitseva Grutasin puisto. Se on täynnä neuvostovallan aikaisia monumentteja. Ne oli aiemmin sijoitettu ympäri Liettuaa, mutta revittiin pois vuonna 1989. Lopulta ne vietiin Grutasin puistoon, jossa on yhä mahdollista aistia neuvostoajan tunnelma. |
| Maan suurin kansallispuisto, Dzukija, sijaitsee lähellä kaupunkia. Luonnon vaihtelevaisuus sekä omalaatuinen kasvillisuus tekevät alueesta ainutlaatuisen.
|
Ethän unohda maistaa terveellistä mineraalivettä vieraillessasi Druskininkaissa! | |
![]()
| |





